2/2016 — Vesitutkimuksen tulevaisuuden tekijät

maalis 15, 2016

Suomen kouluihin on tulossa suuri uudistus. Nykymuotoisten oppiaineiden rinnalle tulee uudenlainen, ilmiöpohjainen opiskelu, jossa asioihin paneudutaan hakemalla ratkaisuja tosielämän tehtäviin. Matematiikka ja fysiikka ovat alusta alkaen työkaluja oikeiden ongelmien ratkaisemisessa. Veteen liittyviä käytännön ongelmia on jo aiemminkin ratkottu osana joidenkin lukioiden opiskelua ja nyt tämä on tulossa myös peruskoulujen ohjelmaan. Esimerkiksi Raumalla uudistustyössä ovat mukana Rauman kaupunki, koulut, opettajankoulutuslaitos, ELY-keskus, kauppakamari, alueen yritykset, Suomen ympäristökeskus ja Suomen Latu. Uudistustyöllä on sisarhankkeensa myös Portugalissa ja Espanjassa. Teemanumerossa käsitellään mm. (vesi)ilmiöperustaista opiskelua, sen tuloksia Suomessa ja muualla sekä tietojen vaihtoa sisarhankkeiden välillä.

Lue lehti

 

Kommentointi on suljettu