Jyväskylän kaupunki keskeyttää Alva-yhtiöt Oy:n vähemmistöomistusosuuden myyntiselvityksen

Jyväskylän kaupunginhallitus päätti keskeyttää 16.12.2019 käynnistämänsä selvitystyön Alva-yhtiöt Oy:n vähemmistöomistusosuuden myymisestä. Kaupunginhallitus otti asian pöydältä käsiteltäväksi kokouksessaan 10.2.2020.

Jyväskylän kaupunginhallitus käynnisti 16.12.2019 Alva-yhtiöt Oy:n vähemmistöosuuden myynnin selvityksen. Tavoitteeksi yritysjärjestelylle asetettiin pitkäaikaisen ja ammattimaisen vähemmistöomistajakumppanin mukaantulo yhtiöön, pääomien kierrätys kaupungin elinvoiman ja investointikyvyn parantamiseksi sekä energia- ja vesitoimialan murroksen tunnistaminen ja siihen liittyvien riskien hajauttaminen. Yritysjärjestelylle asetettiin reunaehtoja, joista keskeisin oli kaupungin enemmistöomistuksen säilyttäminen omistajaohjauksen, kohtuullisen hinnoittelun, toimintaedellytysten ja ilmastotavoitteiden toteuttamisen varmistamiseksi.

Valmistelun aikana on käynyt ilmeiseksi, ettei mahdollisella vähemmistöosuuden myyntiesityksellä ole edellytyksiä menestyä Jyväskylän kaupungin päätöksenteossa. Asiasta on keskusteltu selvityksen tekemiseen sitoutuneiden valtuustoryhmien puheenjohtajien kanssa ja todettu yhdessä, että myyntiselvitystä ei ole tarkoituksenmukaista jatkaa. Selvityksen jatkaminen sitoisi merkittävästi Jyväskylän kaupungin ja Alva-yhtiöt Oy:n resursseja, eikä myyntiselvityksen jatkovalmistelusta ole enää saatavissa prosessin etenemisen tai päätöksenteon kannalta tarvittavaa lisäinformaatiota. Kaupunginhallituksen päätöksen mukaisen avoimen tarjouskilpailun käynnistäminen helmikuussa sitoisi myös vähemmistöosakkuudesta kiinnostuneiden ostajatahojen aikaa ja resursseja.

Vesitalouden uutiskirjeHelmikuu 202028.2.2020