Pienvesien suojelu- ja kunnostusstrategia osaksi metsätaloutta

Valtakunnalliset metsätalouden vesiensuojelupäivät järjestettiin Kolilla 22.–23.9. Päivien teemana oli metsät ja pienvedet, ja niiden tavoitteena on edistää valtioneuvoston elokuussa hyväksymän pienvesien suojelu- ja kunnostusstrategian huomioon ottamista metsätaloudessa.

Suomessa on paljon luonnon monimuotoisuuden, kalastuksen, matkailun ja virkistyskäytön kannalta arvokkaita pienvesiä, puroja, noroja, lampia ja lähteitä. Pelkästään pienvirtavesien pituuden on arvioitu olevan yli 200 000 km.

Valtioneuvoston hyväksymän suojelu- ja kunnostusstrategian taustalla on huoli pienvesien heikentyneestä tilasta. Suuri osa pienvesistä rajautuu metsätalouskäytössä oleviin alueisiin, joten metsissä tehtävillä toimenpiteillä ja niiden ajankohdan valinnalla voidaan vaikuttaa hyvin paljon pienvesien laatuun.

Metsälaissa pienvesien lähiympäristöt on määritelty metsien biologisen monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeiksi elinympäristöiksi, joiden ominaispiirteet tulee säilyttää. Pienvesien suojeluun ja kunnostamiseen sovellettavia toimintamalleja ovat luonnonmukaiset vesirakentamisen menetelmät, kustannustehokkaat vesiensuojelumenetelmät ja valuma-aluesuunnittelu. Valtion rahoittama metsätalouden vesistökuormitusverkko kerää ajantasaista perustietoa metsätaloustoimenpiteiden vaikutuksista vesistöihin. Tiedot ovat julkisesti saatavilla asiantuntijoiden ja kansalaisten käyttöön.

Keväällä hyväksyttyyn kestävän metsätalouden rahoituslakiin (Kemera-laki) sisältyy rahoitusmahdollisuuksia yksityismetsissä sijaitsevien pienvesien huomioimiseen ja kunnostamiseen. Valtiontalouden säästöt uhkaavat kuitenkin pienentää toimenpiteisiin käytettävissä olevaa rahoitusta.

Vesitalouden uutiskirjeSyyskuu 201530.9.2015