Vesiyhdistyksen kirjallisuuspalkinto Tarja Pitkäselle

Järjestyksessään 33. Vesiyhdistyksen kirjallisuuspalkinto myönnettiin Tarja Pitkäselle maailman vesipäivän webinaarissa 22.3.2021. Hän on julkaissut kymmeniä tieteellisiä artikkeleja, joiden lisäksi hän viestii tutkimuksesta aktiivisesti myös suurelle yleisölle.

Suomen Vesiyhdistys on jakanut kirjallisuuspalkinnon vuodesta 1989 alkaen. Jakoperusteiden mukaan palkinto voidaan myöntää tieteellisestä tai kansanomaisemmasta julkaisusta tai tuotannosta.

Palkinnolla Suomen Vesiyhdistys haluaa tuoda näkyväksi vesimikrobiologian alalla tehtävää tutkimusta ja sen merkitystä epidemiatilanteiden hallinnassa.

Tarja Pitkänen on vastannut koronaviruksen ja muiden tartuntatautien jätevesiseurannasta työryhmänsä kanssa.  Seurannan avulla voidaan havaita muutokset koronaviruksen esiintymisessä kaupunkikohtaisesti. Tämä auttaa ennakoimaan ja arvioimaan muutoksia myös väestön tautitilanteessa.

Tarja Pitkänen toimii ympäristöterveyden ja vesimikrobiologian johtavana asiantuntijana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella. Lisäksi hiljattain hänet nimettiin Helsingin yliopistossa ympäristöterveyden apulaisprofessoriksi Helsinki One Health -tutkimusverkostoon.

Vesitalouden uutiskirjeMaaliskuu 202131.3.2021