Sonera ja Logica vahvistavat kumppanuuttaan

Sonera ja Logica vahvistavat kumppanuuttaan tekemällä merkittävän ulkoistussopimuksen. Soneran sanomanvälityksen ja liikkuvan työn ohjauksen palveluiden tuotanto sekä tuotekehitys siirtyvät Logicalle 1.2.2012.

Sonera keskittyy kehittämään asiakkailleen entistä monipuolisempia palveluita ja vahvistamaan rooliaan laadukkaiden sanomavälityspalveluiden tarjoajana yhteistyössä Logican kanssa. Soneran palvelutuotannossa toimineet 9 työntekijää siirtyvät Logican palvelukseen vanhoina työntekijöinä.

”Sopimus tukee Soneran strategiaa keskittyä toimimaan asiakasrajapinnassa. Asiakkaille muutos näkyy entistä monipuolisempana tarjoamana, kun voimme tarjota asiakkaillemme myös Logican tuotteita ja hyödyntää Logican suuremman tuotannon volyymihyödyt. Kaikki asiakassopimukset ja –tuki säilyvät edelleen Sonerassa, ja rakennamme jatkossakin tarjoamaa ja huolehdimme tuotehallinnasta”, sanoo Soneran toimitusjohtaja Juha-Pekka Weckström.

”Uusi sopimus syventää ja laajentaa asiakasyhteistyötämme ekosysteemimallimme mukaisesti. Logica on jo useita vuosia panostanut liikkuvaan työhön ja sanomanvälitykseen liittyvien palveluiden kehittämiseen. Yhteistyössä Soneran kanssa, jatkamme tätä kehitystyötä ja tuotamme entistäkin innovatiivisempia palveluita markkinoille”, vahvistaa Logican toimitusjohtaja Heikki Nikku.

Siirtyvä henkilöstö jatkaa nykyisillä paikkakunnilla työtään, mutta siirtyy Logican toimitiloihin työnantajan vaihtuessa.

Lisätietoja

Vesitalous-uutiskirjeMaaliskuu 20127.3.2012