Arkisto Uutiset

Nordkalkin omistus siirtyy täysin Rettigille

touko 19, 2010 No Comments

Rettig on tänään allekirjoittanut muiden Nordkalkin osakkaiden kanssa kauppasopimuksen, jonka seurauksena Rettigin omistusosuus Nordkalkista nousee 49 %:sta 100 %:iin. Kaupan toteutuminen edellyttää kilpailuviranomaisten hyväksyntää. Rettig on ollut Nordkalkin osakkaana vuodesta 2002 alkaen. Nyt allekirjoitettu sopimus on jatkoa vuosina 2006 ja 2009 tehdyille kaupoille, joilla Rettig on kasvattanut omistusosuuttaan. ”Nordkalk muodostaa uuden tukijalan toiminnoillemme ja täydentää […]

Lue lisää

Vesitilanne maaliskuun lopussa 2010: Virtaamat kasvussa etelä- ja länsirannikolla – tulvahuippuja odotetaan pääsiäisen jälkeen (Suomen ympäristökeskus 1.4.2010)

huhti 01, 2010 No Comments

Maaliskuu oli keskimääräistä viileämpi ja monin paikoin tavanomaista sateisempi. Lumikuorma karttui suuressa osassa maata kuukauden loppuun saakka, mutta maan etelä- ja länsiosassa lumet alkoivat sulaa kuukauden viimeisellä viikolla. Mitattu lumikuorma ylittää kattojen mitoituskuorman paikoin Keski-Lapissa, ja riskialttiita alueita on myös Oulun läänissä, Pohjanmaalla ja Itä-Suomessa. Lumen sulamisen myötä vedenpinnat ja virtaamat kääntyivät nousuun rannikon pienissä […]

Lue lisää

Kevättalvi on otollista aikaa järvikunnostukselle

maalis 22, 2010 No Comments

Maailman vesipäivä 2010 Suomessa on arviolta yli 1500 kunnostuksen tarpeessa olevaa järveä ja rehevöityminen vaivaa noin viidesosaa maamme järvien pinta-alasta. Alttiimpia sille ovat taajama- ja viljelyalueiden matalat järvet. EU:n vesipuitedirektiivi edellyttää, että vesistöjemme tilan tulisi olla vähintään hyvä vuoteen 2015 mennessä. Alueellisissa vesienhoitosuunnitelmissa tullaan toteuttamaan toimenpiteitä, jotka vähentävät järviin tulevaa kuormitusta. Hyvään tilaan pääseminen vaatii […]

Lue lisää

Tohtori Rita Colwellille Stockholm Water Prize -palkinto

maalis 22, 2010 No Comments

Tämänvuotinen Stockholm Water Prize -tunnustus on myönnetty tohtori Rita Colwellille, jonka uraauurtava tutkimustyö vesiperäisten tarttuvien tautien ehkäisyssä on auttanut suojelemaan miljoonien ihmisten terveyttä ja henkeä. Tohtori Rita Colwellille Stockholm Water Prize -palkinto Tohtori Colwellia pidetään laajasti yhtenä vaikutusvaltaisimmista henkilöistä veteen ja terveyteen liittyvässä tieteessä, teknologiassa ja hallinnossa. Hänen vuosikymmeniä kestänyt tutkimustyönsä sekä innovaationsa ovat nostaneet […]

Lue lisää

Kemira Oyj ja VTT perustavat Suomeen vesitutkimuksen huippuosaamiskeskuksen

maalis 09, 2010 No Comments

Keskuksessa tehtävän tutkimuksen kokonaiskustannuksen arvioidaan olevan noin 120 milj. euroa sisältäen ulkopuolista rahoitusta. Investointi jakaantuu 4 vuodelle ja se synnyttää jatkoinvestointeja pilotti- ja demohankkeisiin. Keskus työllistää vuosittain noin 200 henkilöä. Pörssitiedote 9.3.2010 klo 7.30 Kemira Oyj ja VTT perustavat Suomeen suuren vesitutkimuksen keskuksen Keskuksessa tehtävän tutkimuksen kokonaiskustannuksen arvioidaan olevan noin 120 milj. euroa sisältäen ulkopuolista […]

Lue lisää