Ympäristöministeriö rahoittaa tutkimusta rakennekalkin ja kuitulietteiden käytöstä maatalouden vesiensuojelussa

heinä 12, 2019

Ympäristöministeriö käynnistää tutkimus- ja kehittämishankkeet rakennekalkin ja kuitulietteiden käytöstä maatalouden vesiensuojelukeinona. Tavoitteena on selvittää rakennekalkin ja kuitulietteiden käytön vaikutukset vesistöön ja maaperään. Hankkeet ovat osa vesiensuojelun tehostamisohjelmaa.

Hankkeissa selvitetään rakennekalkin ja kuitulietteiden peltokäytön vaikutuksia valuma-alueen mittakaavassa. Lisäksi rakennekalkin ja kuitulietteiden käytöstä maatalouden vesiensuojelussa laaditaan käytännön oppaat. Hankkeet toteutetaan 2019-2021.

”Hankkeet antavat kaivattua kotimaista tietoa nopeasti vaikuttavista maatalouden vesiensuojelukeinoista. On hienoa, että pääsemme kokeilemaan niitä yhdessä viljelijöiden kanssa”, ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen sanoo.

Rakennekalkki on maanparannuskalkkia, johon on lisätty poltettua ja/tai sammutettua kalkkia. Rakennekalkki parantaa maan rakennetta sitomalla saveshiukkasia, jolloin myös fosfori pysyy pellolla. Kuitulietteet, kuten nollakuitu ja eri tavoin käsitellyt sekalietteet, ovat metsäteollisuuden sivutuotteita. Kuitujen mukana maaperään tulee hitaasti hajoavaa hiiltä, joka aktivoi mikrobitoimintaa ja parantaa näin maan rakennetta. Tämä vähentää ravinteiden huuhtoutumista.

Rakennekalkkia koskevan tutkimushankkeen toteuttavat Turun ammattikorkeakoulu Oy ryhmittymänä Pyhäjärvi-instituutin, ProAgria Länsi-Suomen, Sokerijuurikkaan tutkimuskeskuksen, Suomen ympäristökeskuksen, Luonnonvarakeskuksen sekä Turun kaupungin kanssa. Kuitulietteitä koskevan tutkimushankkeen toteuttaa Luonnonvarakeskus ryhmittymänä Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry:n kanssa.

Vesiensuojelun tehostamisohjelman 2019-2023 tavoitteena on Itämeren ja vesien hyvä tila, ja sen on merkittävä panostus vesiensuojeluun. Ohjelman avulla vähennetään maatalouden ravinteiden joutumista vesiin, kunnostetaan vesistöjä, kehitetään kaupunkivesien hallintaa, saneerataan ympäristölle vaarallisia hylkyjä sekä rahoitetaan tutkimusta ja kehitystyötä.

Uutiset
Kommentointi on suljettu