Suolapulssien vaikutus näkyy nyt Suomen rannikolla

marras 18, 2016

Itämerelle aiemmin tänä vuonna saapuneiden suolapulssien vaikutus näkyy nyt Suomen rannikolla. Helsingin edustalla 46 metrin syvyydessä tehtiin 16.11. normaalista hyvin poikkeavia havaintoja meriveden laadusta.

Pohjanläheisen veden suolaisuus oli 8,03 promillea, kun normaalit arvot alueella tähän vuodenaikaan ovat noin 5,5–6,0 promillen välillä. Helsingin ympäristökeskus on mitannut meriveden suolapitoisuuksia vuodesta 1967 saakka. Nyt mitattu suolapitoisuus on koko mittaushistorian korkein.

Samaan aikaan alueen veden happipitoisuus oli laskenut voimakkaasti ja ravinnepitoisuudet nousseet viisinkertaisiksi edelliseen havaintokertaan verrattuna.

Havainnot kertovat Itämerelle aiemmin tänä vuonna saapuneiden suolapulssien vaikutuksesta Suomenlahdella. Suolapulssit hapettavat Itämeren pääaltaan syvänteiden vesiä, mutta samalla työntävät vanhaa suolaista, hapetonta ja hyvin ravinteikasta vettä Suomenlahdelle ja heikentävät voimakkaasti Suomenlahden syvänteiden tilaa. Vaikutukset näkyvät myös rannikolla, kun Itämeren pääaltaalta työntyvien vesimassojen tilavuus on tarpeeksi suuri.

Suomenlahdelle työntyvät hapettomat ja ravinteikkaat vedet heikentävät pohjaeliöstön tilaa ja saattavat aiheuttaa tulevina vuosina normaalista voimakkaampia sinileväkukintoja.

 

Uutiset
Kommentointi on suljettu