Vesisateet nostavat Lounais-Suomen vesistöt tulvakorkeuksiin

helmi 09, 2016

Leuto talvisää yhdistettynä useamman päivän kestäviin vesisateisiin sulattavat loputkin lumet Lounais-Suomesta ja nostavat jokien virtaamat suunnilleen keskimäärin kerran vuodessa toistuviin tulvalukemiin.

Tulvavirtaama saa liikkeelle vuodenvaihteen pakkaskauden aikana syntyneet jokien jääkannet, jolloin jäälautat aiheuttavat kasaantuessaan paikoin tulvavedenkorkeuksien nousua ja vahinkoriskiä. Jääkannet eivät ole kuitenkaan tänä talvena erityisen vahvoja pakkaskauden lyhyydestä johtuen.

Salon Uskelanjoessa jäät lähtivät jo maanantain-tiistain aikana liikkeelle ja patoutuivat Salon keskustan siltojen kohdalle. Salon keskustassa on parhaillaan töissä kaksi kaivinkonetta helpottamassa jäiden purkautumista mereen. Loimijoella virtaaman ennustetaan nousevan keskiviikon-torstain aikana 200 m3/s:n paikkeille ja jäänlähtö myös Loimijoessa ja Punkalaitumenjoessa on todennäköistä. Keväällä 2013 Loimijoella jäänlähtö yhdistettynä 300 m3/s:n virtaamaan aiheutti tulvavahinkoja Huittisissa, mutta nyt jäät eivät ole yhtä vahvoja ja virtaama jää pienemmäksi. Loimijoen varrella tulvavesi leviää lähipäivinä alavimmille peltoalueille.

Kokemäenjoen alajuoksulla Porissa virtaaman ennustetaan nousevan 600 m3/s:n paikkeille, mikä todennäköisesti aiheuttaa myös Kokemäenjoen jäiden lähdön. Kokemäenjoen suistossa kova virtaama yhdistettynä normaalia korkeammalla olevaan meriveteen ja jäiden lähtöön voi nostaa veden peltoalueille ja uhata rantamökkejä.

Säännöstellyissä vesistöissä on säännöstelypatojen juoksutuksia lisättävä ja mm. Karvianjoella joudutaan varautumaan patorakenteiden sulatukseen säännöstelyluukkujen toimivuuden varmistamiseksi.

Tämän viikon vesisateet heikentävät jääkansia myös merellä ja järvillä, joten jäillä liikkuminen alkaa olla hengenvaarallista. Vedenkorkeuden vaihtelut aiheuttavat virtauksia ja heikentävät jääkantta erityisen voimakkaasti salmialueilla ja rantojen läheisyydessä.

 

Uutiset
Kommentointi on suljettu