Arkisto heinäkuu, 2015

Sinilevähavaintoja edelleen vähän

heinä 27, 2015

Sisävesillä sinilevän määrä on ajankohtaan nähden edelleen vähäinen. Suomen rannikkoalueilta on tullut vain muutamia sinilevähavaintoja, mutta alkuviikolla Itämeren pääaltaan pohjoisosan avomerialueilla sinilevää oli kohtalaisen paljon veteen sekoittuneena.

Uutiset Lue lisää

Rapukantojen hoito-ohjelma Etelä-Savoon

heinä 23, 2015

Etelä-Savoon on valmistumassa rapukantojen hoito-ohjelma, joka ohjaa jokirapukantojen säilyttämistä jatkuvasti leviävän täpläravun puristuksessa.

Uutiset Lue lisää

Köylinjoesta otetut vesi- ja kalanäytetulokset valmistuneet

heinä 23, 2015

Eviralta saadun lausunnon mukaan Köylinjoen kalat ovat kuolleet Stena Recycling Oy:n tulipalon sammutusvesien aiheuttamaan vedenlaadun huononemiseen.

Uutiset Lue lisää

Suojavyöhykkeitä perustettiin runsaasti Kaakkois-Suomessa

heinä 23, 2015

Uuden maatalouden ympäristökorvausjärjestelmän suojavyöhyketoimenpiteen suosio on suuri myös Kaakkois-Suomessa. Vesiensuojelun kannalta tärkeä suojavyöhykeala kolminkertaistui aikaisempaan verrattuna.

Uutiset Lue lisää

Sinilevähavaintoja vain vähän

heinä 11, 2015

Sisävesillä sinilevän määrä on noussut, mutta on edelleen ajankohtaan nähden vähäinen. Merialueilla vähäisiä sinilevähavaintoja on tullut Rauman ja Maarianhaminan edustalta sekä Saaristomereltä, mutta muutoin tilanne merialueilla on rauhallinen.

Uutiset Lue lisää