Talvivaaran kaivosalueen vesitasetta seurataan tehostetusti

joulu 18, 2014

Kainuun ELY-keskus jatkaa tehostettua valvontaa Talvivaaran kaivosalueella Sotkamossa. Kaivostoimintaa harjoittavan Talvivaara Sotkamo Oy:n konkurssi jatkuu julkisselvityksenä, ja konkurssipesä on velvollinen noudattamaan kuormitusta koskevia lupamääräyksiä.

Kainuun ELY-keskus käy valvontakäynnillä kaivosalueella vähintään kaksi kertaa viikossa. Tänä vuonna Talvivaaraan on tehty tähän mennessä 75 tarkastuskäyntiä.

Talvivaaran kaivosalueen varastoaltaissa oli 12.12.2014 vesiä yhteensä noin 8,7 miljoonaa kuutiometriä. Tämän lisäksi kipsisakka-altailla oli vettä noin 420 000 kuutiometriä ja metallien talteenoton liuoskierrossa noin 630 000 kuutiometriä liuosta.

Talvivaara on saanut valmiiksi Kuljun alueen padon, joka lisää alueen vesivarastotilaa 1,2 miljoonalla kuutiometrillä. Kuusilammen avolouhokseen valmistuu vuoden loppuun mennessä pato, jonka jälkeen kaivosalueella on vapaata vesivarastotilavuutta jäljellä noin 3,5 miljoonaa kuutiometriä. Tämän hetken ennusteiden mukaan veden varastoaltaat täyttyvät keväällä 2015.

Vesienkäsittelyä ja vesitaseen hallintaa tehostetaan supistamalla kaivosalueen valuma-alueita, hankkimalla lisää käänteisosmoosilaitoskapasiteettia veden puhdistamiseen, pitämällä metallitehdasta käynnissä ja ruoppaamalla vesienkäsittelyaltaita, jotta niiden tilavuus säilyy. Talvivaara Sotkamon konkurssipesä on lisäksi jättänyt Pohjois-Suomen aluehallintovirastolle ympäristölupahakemuksen puhdistettujen vesien purkuputkesta Nuasjärveen. Kainuun ELY-keskus antaa hakemuksesta lausunnon tammikuun puolivälissä.

Uuden käänteisosmoosilaitteiston käyttöönotto on pahasti viivästynyt konkurssitilanteen vuoksi, eikä laitteiston kapasiteetti toisaalta riittäisi puhdistamaan kaikkia alueen vesiä. Muiden puhdistustekniikoiden selvitystyötä jatketaan, mutta suurille sulfaatti- ja metallipitoisille vesimäärille olevaa käsittelytekniikkaa ei ole valmiina ostettavissa, vaan kaikki tekniikka täytyy testata ja sovittaa kuhunkin tapaukseen erikseen.

Uutiset
Kommentointi on suljettu