Suomen merialueilla vain vähän sinilevähavaintoja

Sinileväkukintoja on tänä kesänä esiintynyt ajankohtaan nähden pitkäaikaista keskiarvoa vähemmän Suomen merialueilla. Vähäisistä sinilevämääristä on havaintoja muutamalta Saaristomeren ja itäisen Suomenlahden viralliselta seurantapisteeltä. Kansalaiset ovat ilmoittaneet sinilevähavainnoista muutamilta paikoilta Helsingin edustalta, Saaristomereltä ja Uudenkaupungin eteläpuolelta. Avomerialueilta ei ole tehty levähavaintoja.

Lue lisää

Puolan kipsivuorten fosforipäästöistä tutkimustuloksia

Puolan ja Suomen ympäristöministerit sopivat kesäkuussa kahden Puolan jätekipsivuoren mahdollisten fosforipäästöjen selvittämisestä maiden yhteistyönä. Heinäkuun alussa otettujen näytteiden analyysit ovat valmistuneet.

Lue lisää

HELCOM pyytää lisätietoja kipsisakka-altaista

Itämeren suojelukomissio (Helsinki Commission, HELCOM) on todennut, että se tarvitsee Puolan lisäksi täydentäviä tietoja myös Ruotsilta ja Venäjältä Itämeren alueen lannoitetehtaista ja niiden kipsisakkakasoista. Komission jäsenvaltiot sopivat, että ne toimittavat puuttuvia tietoja mahdollisimman pian.

Lue lisää

Kemira lopettaa tuotannon Vaasassa

Kemiran Vaasan toimipaikkaa koskeneet yt-neuvottelut ovat päättyneet. Kemira yhdistää paperikemikaalien tuotannon muihin tuotantoyksiköihin ja lopettaa tuotannon Vaasassa.

Lue lisää

Helsingin sadevedessä kohonnut tritium-pitoisuus

Säteilyturvakeskus (STUK) on havainnut Helsingin sadevedessä kohonneen tritiumin aktiivisuuspitoisuuden tammi–maaliskuun 2013 näytteissä. Pitoisuus oli kymmenkertainen normaaliin ympäristössä esiintyvään tasoon verrattuna. Havaittu pitoisuus oli enimmillään noin 50 becquereliä litrassa, kun se yleensä on 1–4 becquereliä litrassa.

Lue lisää