Mikromuovit aiheuttavat vain vähäistä terveyshaittaa ihmiselle

syys 26, 2017

Nykyisen tutkimustiedon perusteella mikromuovit aiheuttavat vain vähäistä haittaa ihmisten terveydelle. Mikromuovia ovat esimerkiksi kosmetiikassa käytetyt muovirakeet, autojen renkaista ja tienpinnoista jauhautuneet muovihiukkaset sekä tekstiilien sisältämät keinokuidut. Ne ovat muovihiukkasia, joiden koko on 0,1 mikrometristä 5 millimetriin. 

Ihminen voi altistua mikromuoveille esimerkiksi ruuan, veden tai hengitysilman kautta. Juomaveden kautta elimistöön mahdollisesti kulkeutuva mikromuovi on vain pieni osa kokonaisaltistumista.

”Altistumista on luultavasti hyvin vaikea välttää, sillä lähteitä on useita. Esimerkiksi tekstiileistä mikromuovit irtoavat hengitysilmaan, pölyyn ja pesukoneiden poistoveteen. Vesistöihin mikromuovit päätyvät muun muassa jätevesien ja hulevesien kautta,” kertoo THL:n tutkimusprofessori Hannu Kiviranta.

Tutkittua tietoa terveyshaitoista tarvitaan lisää

Toistaiseksi on hankala arvioida, minkälaisia terveysvaikutuksia mikromuoveilla on ja millä altistumismäärillä mahdollisia haittoja esiintyy, koska tutkittua tietoa on liian vähän. Suomalaiset mikromuoveihin perehtyneet asiantuntijat kuitenkin kehottavat suhtautumaan mikromuovien aiheuttamiin haittoihin maltillisesti.

Asiantuntijoiden mukaan nykykäsitys on, että mikromuoveille altistuminen ei aiheuta merkittävää terveysriskiä ihmiselle, kun otetaan huomioon hiukkasten koko sekä niiden sisältämät ja niiden mukanaan kuljettamat kemikaalit.

”On todennäköistä, että suurin osa ruuansulatuselimistöömme joutuneesta mikromuovista kulkee suolistomme lävitse aiheuttamatta mitään terveyshaittaa. Mikromuovit kuitenkin saattavat hajota ruuansulatuskanavassa pienemmiksi partikkeleiksi. Niiden terveysriskeistä tarvitsemme lisää tutkimusta,” sanoo Kiviranta.

Mikromuovit ovat maailmanlaajuinen ympäristöongelma

Viime vuosina on havahduttu mikromuovien aiheuttamaan ympäristöongelmaan. Mikromuoveja esiintyy ympäristössä laajasti, erityisesti merissä mutta myös järvissä ja jopa juomavedessä. Mikromuovit saattavat kulkeutua ravintoverkoissa ja aiheuttavat riskin ekosysteemien hyvinvoinnille.

Mikromuovien esiintymistä ympäristössä tutkitaan parhaillaan Suomessa useissa eri hankkeissa. Lisäksi THL:n asiantuntijat seuraavat tiiviisti tutkimuksia, joita tehdään mikromuovien terveysvaikutuksista.

”Muoveista voidaan todeta sama kuin monesta kemikaalista: kaikki, mikä ei hajoa luonnossa, muodostuu ennemmin tai myöhemmin ongelmaksi,” Kiviranta toteaa.

Uutiset
Kommentointi on suljettu